
III. Suorituskyvyn ja hyvinvoinnin edistämisen taidot
Sitoutuminen hyödyllisiin tekoihin
Hyvä toimintasuunnitelma ja johtaminen riittävät osaamisen ja hyvinvoinnin edistämisessä pitkälle. Hyvän johtamisen rinnalla myös henkilöstön omat osaamisen ja hyvinvoinnin edistämisen taidot vaikuttavat tavoitteiden saavuttamiseen. Henkilöstö, joka osaa motivoida itseään ja mukauttaa toimintaansa joustavasti muuttuvissa tilanteissa, tekee tuloksen lisäksi organisaatiosta innostavan ja muutoskykyisen.

Toimintakykyinen henkilöstö
“Sinä joko onnistut tai opit” on hyvä lause. Toimintaa kehittäessä vaikeuksien ja epämukavuuden kohtaaminen on väistämätöntä. Ihminen pyrkii ratkaisemaan vaikeudet aina jotenkin. Jos ei ole toimivia keinoja käsitellä tilanteen herättämiä vaikeita ajatuksia ja tunteita, osaaminen ja harjoiteltavien taitojen kehittyminen pysähtyy. Harmittavan tavallinen, menestymisen kannalta usein toimimaton keino on välttely, joka voi olla fyysistä ja/tai psyykkistä (ei saavuta paikalle, keskittyminen ja toiminta harhailee, toiminnan merkityksen vähättely).
Toimimattomat hankalien tilanteiden käsittelytaidot estävät oppimisen lisäksi tärkeiden asioiden toteutumisen. Opetamme miten löytää ja ylläpitää motivaatio muutostilanteissa, miten käsitellä hankalat tilanteet osaamista ja hyvinvointia edistävällä tavalla. Toimivat hankalien tilanteiden käsittelytaidot kääntävät vaikeat kokemukset kasvattaviksi ja taitoja kehittäviksi. Hankalassa tilanteessa olevan hyväksyvä ja lämmin kohtaaminen auttaa paljon, mutta pidemmällä aikajänteellä jokaisen tulisi oppia myös toimivat ajatusten ja tunteiden käsittelytaitoja sekä joustavaa huomion kohdentamista, jotta suorituskyky ja hyvinvointi ovat kestävällä pohjalla.
Kenelle?
Kenelle vain, jonka suoriutumisen ja hyvinvoinnin edistyminen halutaan varmistaa myös hankalissa tilanteissa. Valmennus voi olla yksilö- tai ryhmävalmennusta. Ryhmävalmennuksessa harjoittelusta saadaan kiinnostavampaa, jos ryhmän jäsenet toimivat arjessa samanlaisten ongelmien äärellä, mutta se ei ole edellytys taitojen tehokkaalle oppimiselle. Taidot kehittyvät laadukkaan harjoittelun seurauksena, aivan kuten muutkin taidot. Valmennus ja sen kesto suunnitellaan asiakaskohtaisesti.


Räätälöimme palvelumme aina asiakkaan tarpeiden mukaisesti.
Matka menestykseen alkaa ensimmäisestä askeleesta.